


Rolexin filosofia ja toiminta perustuvat pitkän tähtäimen visioon. Brändin edistysaskelten taustalla on aina ollut kestävän kehityksen konsepti: ajattomien ja kestävien kellojen valmistaminen sekä panostaminen tuleviin sukupolviin monien kumppanuuksien, hankkeiden ja toimenpiteiden myötä.
Tämä lähestymistapa heijastaa Perpetual-ajattelutapaa, joka on vienyt yritystä eteenpäin sen perustamisesta lähtien. Se tuo yhteen laaja-alaiset taidot ja vaatii uutteraa työtä päivästä ja vuodesta toiseen. Kyse on vaativasta ja tarkasta työskentelystä, jonka taustalla on Rolexin tinkimätön pyrkimys erinomaisuuteen.
Perustaja Hans Wilsdorfin visio
Rolex on toiminut vuodesta 1905 lähtien perustajansa Hans Wilsdorfin vision mukaan: hän näki rannekellon tulevaisuuden esineenä ja nykyaikaisuuden symbolina. Hans Wilsdorf mullisti kellonvalmistuksen ylittämällä kolme merkittävää haastetta: pienten mutta täsmällisten koneistojen valmistus, vankan ja vesitiiviin kuoren kehittäminen koneistojen suojaamiseksi ulkoisilta tekijöiltä ja viimeiseksi automaattikoneisto, joka tekisi kellon käyttämisestä kätevämpää arjessa.


Rolexien valmistuksen perusarvot
Jokaisen Rolex-kellon suunnittelussa, tuotannossa ja testauksessa huomioidaan pienimmätkin yksityiskohdat. Tämä ylivertaisuuden tavoittelu ilmenee jokaisen Rolex-kellon perustavanlaatuisissa ominaisuuksissa: tarkkuudessa, vesitiiviydessä, käyntivarassa, kestävyydessä, yksinkertaisuudessa, käsityötaidossa, mukavuudessa ja pysyvyydessä. Nämä merkittävät tekniset ja esteettiset vaatimukset ovat aina ohjanneet Rolexien valmistusta. Tuloksena on poikkeuksellinen kello, jonka ominaisuudet ilmentävät ainutlaatuista asiantuntemusta.


Pyrkimys erinomaisuuteen kellonvalmistuksessa
Rolexien kellotauluihin on kaiverrettu sana Superlative. Tämä merkintä on vahvistus siitä, että jokainen Rolexin valmistama kello on läpäissyt erittäin vaativat testit, jotka Rolex on tehnyt omissa laboratorioissaan omien erittäin tarkkojen kriteeriensä mukaisesti. Nämä testit suoritetaan paitsi kaliiperille, myös koko kellolle kuorirakenteen sulkemisen jälkeen. Tämä takaa ylivertaisen suorituskyvyn käytön aikana, mitä tulee kronometriseen tarkkuuteen, vesitiiviyteen, automatiikkaan ja käyntivaraan.


Ei pelkästään sertifiointi, vaan myös ajattelutapa
Sana superlative kuvaa siis kaikkia Rolex-kellon osia. Itse asiassa ne kaikki testataan tiukkojen kriteerien mukaan eri vaiheissa, aina suunnittelusta lopulliseen kokoonpanoon asti. Kyse on siis paljosta muustakin kuin Superlative Chronometer -sertifioinnista. Kyse on ajattelutavasta, joka läpäisee yrityksen kaikki osastot ja joka motivoi jokaista Rolexin työntekijää tehtävästä riippumatta.


Innovointia liikkeessä
Poikkeuksellisen suorituskyvyn saavuttaminen vaatii paljon sekä teknologialta että ihmisiltä. Kaiken taustalla on opittujen asioiden kyseenalaistaminen sekä menetelmien, työvälineiden ja testien jatkuva kehittäminen. Tämä innovatiivisuus on brändin ytimessä, ja Rolex onkin jättänyt yli 600 patenttihakemusta sitten perustamisensa.


Kaikkien osaamisalueiden integrointi
Rolex on integroinut kaikki kellosepäntaidon osa-alueet valmistukseensa, joten se pystyy asettamaan itse omat standardinsa ja näin jatkuvasti tavoittelemaan erinomaisuutta. Valinta toimia itsenäisesti on muovannut brändin identiteettiä, jossa yhdistyvät jalot perinteet ja viimeisin teknologia. Tämä näkyy Rolexin neljässä tuotantolaitoksessa, jotka sijaitsevat Sveitsissä ja työllistävät yli 9 000 henkilöä.



