


Rolex Perpetual 1908
Tyylikäs ja klassinen ja ehdottoman nykyaikainen: Rolexille tunnusomainen rohkeus on ikuistettu Perpetual 1908 -kelloon. Kellossa yhdistyvät merkin esteettinen perintö ja lukuisat kellonvalmistuksen innovaatiot. Kyseessä onkin jälleen uusi virstanpylväs Rolexin pyrkimyksessä erinomaisuuteen. Tämä malliesimerkki Rolexin kellosepäntaidoista tuo klassisen tyylin nykyaikaan ja on varustettu Superlative Chronometer -sertifioinnilla.
1908 huokuu Rolexin rohkeita perinteitä
Vuonna 1908 perustettu Rolex on toiminut alusta lähtien perustajansa Hans Wilsdorfin vision mukaan: hän näki rannekellon tulevaisuuden liittyvän erottamattomasti ylivertaiseen suorituskykyyn. 1908-mallissa yhdistyvät kaikki Wilsdorfille olennaiset automaattisen rannekellon ominaisuudet: kronometrinen tarkkuus, vesitiiviys, käyntivara, mukavuus ja kestävyys.


Klassista tyyliä jatkuvasti uudistettuna
Vaikka Hans Wilsdorfin uraauurtavat innovaatiot koskivat rannekellon teknisiä ominaisuuksia, ne olivat myös seurausta erittäin vahvasta esteettisestä visiosta. Kuoren siluetti sekä 1908-mallin kellotaulun muotoilu ovat moderni uudelleentulkinta alkuperäisistä klassisista Oyster Perpetual -kelloista. Tälle kellolle tunnusomainen kauniisti kaareutuva uritettu kehä on osoitus pyrkimyksestä hienostuneisuuteen kaikilla osa-alueilla.




Virtaviivainen muotoilu tuo perinteet nykyaikaan
1908-kello ammentaa vuoden 1931 Oyster Perpetualin tyylistä tuoden sen vakuuttavasti nykyaikaan. Se on saatavilla 18k keltakullasta tai valkokullasta sekä 950 platinasta, ja siinä on numerot 3, 9 ja 12 sekä pieni sekuntiosoitin kello 6:n kohdalla. Kellotaulu on malliesimerkki tyylikkyydestä ja hienostuneisuudesta: Siinä on arabialaiset numerot ja viistetyt 18k kullasta valmistetut tunti-indeksit vasten intensiivisen valkoista tai mustaa taustaa. Saatavilla on myös jäänsininen kellotaulu guilloché-riisinjyväkuviolla. Kellotaulua suojaa kupera safiirilasi, ja siinä on hienostunut ratakiskomainen minuuttikehä. 1908-mallissa on omaleimaiset osoittimet: minuuttiosoitin muistuttaa kaksiteräistä miekkaa, ja tuntiosoittimessa on lävistetty ympyrä.


Tyyliä ja mukavuutta
1908-kelloissa on nahkaranneke, paitsi 18k keltakultaisessa versiossa, jossa on ainoana Settimo-ranneke. Ruskeassa tai mustassa alligaattorinnahkaisessa rannekkeessa on samansävyiset päällitikkaukset ja vihreä vuoraus, joka on hillitty kunnianosoitus Rolexin tunnusvärille. Rannekkeen Dualclasp on valmistettu 18k kelta- tai valkokullasta tai 950 platinasta, ja se mukautuu miellyttävästi kantajansa ranteeseen. Settimo-ranneke on valmistettu 18k keltakullasta, ja valo heijastuu kauniisti sen hienostuneista linkeistä. Tämän Crownclasp-piilolukolla varustetun rannekkeen sopusointuinen muotoilu muistuttaa tyylikkäiden vintage-kellojen korumaisista rannekkeista.


Läpikuultava pohja paljastaa mielenkiintoisen sisällön
Rolexin innovatiivisuus ja kellonvalmistusperinteet yhdistyvät kellossa, jonka koneisto paljastuu läpikuultavan pohjan läpi. Kaliiperissa 7140 on keltakullasta valmistettu aukollinen värähtelevä paino, jossa on kolme vartta. Siihen on kaiverrettu teksti Chronometer Perpetual ja siinä on optimoitu kuulalaakeri. Koneistossa on mielenkiintoisia viimeistelyjä, kuten eksklusiivinen Rolex Côtes de Genève – arvostettu perinteikäs kellon koristelu, joka on tuotu nykyaikaan lisäämällä kiillotettu ura kunkin juovan väliin. Käytännössä naarmuuntumattomasta safiirilasista valmistettu ikkuna osoittaa, että Rolexille koneiston kauneus on yhtä tärkeää kuin sen suorituskyky.
Kaliiperi 7140: suorituskykyä ja eleganssia
Rolexin kellosepät ovat kehittäneet 1908-malliin kaliiperin 7140: kyseessä on täysin uusi automaattinen koneisto, joka mahdollistaa ajan näyttämisen kahdella keskellä olevalla osoittimella sekä pienellä sekuntiviisarilla, joka on kello 6:n kohdalla. Tälle koneistolle on haettu useita patentteja, ja se on kokonaan Rolexin kehittämä ja valmistama. Edistyksellisessä muotoilussa on Rolexin merkittäviä innovaatioita, jotka takaavat poikkeuksellisen suorituskyvyn. Niitä ovat muun muassa piistä valmistettu Syloxi-jousi ja nikkeli-fosforista valmistettu Chronergy-liipotin, jotka sietävät voimakkaita magneettikenttiä, sekä Paraflex-iskunvaimentimet, jotka suojaavat värähtelijää ja käyntiratasta kelloon kohdistuvilta iskuilta.